Johdanto

Ota yhteyttä selvityksen tekijöihin: Aarni Heiskanen, Janne Saarikko.

Screen Shot 2015-10-19 at 12.17.17

Suomi, sen asukkaat ja yhteiskunta tulevat muuttumaan merkittävästi seuraavan 15 vuoden aikana. Tästä muutoksesta on olemassa jo lukuisia merkkejä, joiden pohjalta voimme rakentaa näkemyksiä myös rakennetun ympäristön muutoksista ja mahdollisuuksista oikeansuuntaiseen kehitykseen.

Rakennettu ympäristö luo puitteet ihmisten elämälle. Se on läsnä kaikessa. Rakennettu ympäristö vaikuttaa ihmisen ja yhteiskunnan eheyteen.

Työstäessämme tätä selvitystä aloitimme tarkastelun yksilöiden maailmasta. Peilasimme sitä teknologian ja rakentamisen näkyvissä olevaan tulevaisuuteen.

Olemme identifioineet seitsemän keskeistä muutosteemaa. Niihin perustuen olemme määritelleet konkreettisia rakennetun ympäristön kehittämisalueita. Niihin panostaminen tarjoaa rakennusalalle kasvun mahdollisuuksia sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

Tulevaisuus vaatii rohkeutta, kykyä kokeilla ja mahdollisuutta epäonnistua. Tulevaisuus on yksilöllistä ihmisten ymmärtämistä. Kannustamme lämpimästi rohkeisiin kokeiluihin ja uuden löytämiseen.

Rakennetun ympäristön kehittämisessä on tärkeää keskittyä tekemään asioita, joilla pystymme mahdollistamaan erilaisia, vielä tuntemattomia kehityspolkuja. Uuden maailman menestykset syntyvät ketterästä kokeilukulttuurista, datan ja prosessien läpinäkyvyydestä sekä verkostomaisesta toiminnasta.

Suurin hyöty käyttäjien osallistamisesta on aikainen palaute ja kehitysideat erilaisiin ratkaisuihin jo suunnitteluvaiheessa. Suunnittelun pitää vastata käyttäjien oman elämän kiinnostuksen kohteisiin.

Ehdotuksemme konkreettisiksi kehityskohteiksi ovat:

  • Suomi digitaalisen rakentamisen alustana
  • Käyttäjäimmersio suunnitteluun
  • Kaikki palveluna
  • Erilaistuvat asumisen ratkaisut
  • Uuden työelämän ratkaisut
  • Mobiilien rakennusrobottien kehitys

Lisäksi esitämme seuraavia ajattelu- ja toimintatapojen muutoksia:

  • Kokeilukulttuuri ja sosiaaliset objektit
  • Maailman joustavin rakentamisen hallinto